sunnuntai 19. elokuuta 2012

36. raskausviikko


Sikiön paino: 2500 g, sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 31 cm ja koko pituus: 42,5 cm.

Tämän viikon alussa sikiö on 33 viikkoa vanha. Jos voisit laittaa sormesi sikiön kämmenelle, pieni käsi puristuisi nyrkkiin. Varpaankynnet ylettävät varpaanpäihin.

Napanuora on noin puoli metriä pitkä ja ympärysmitaltaan sentistä kahteen senttiin. Sen sisäinen paine ja koostumus estävät sitä menemästä solmuun ja vaikka näin tapahtuisi, se aukeaa yleensä itsestään. Sikiö käyttää napanuoraa leluna ja puristelee sitä, mutta ei jaksa puristaa sitä niin lujaa että se vahingoittuisi.

Viimeisinä raskausviikkoina sikiö lihoo eniten, jopa yli 200 g viikossa!

Äitiysloma alkaa!
Aika on kulunut todella nopeasti mutta silti täytyy todeta: vihdoin ja viimein;) Seuraavat kolme viikkoa ovat siivoamista, maalaamista, pakkaamista, muuttamista, purkamista ja järjestelemistä! Ei ole vapaa-ajan puutetta;) Sen lisäksi äitini miesystävineen ilmoitti tulevansa "auttelemaan" ensi viikolla pariksi päiväksi, se itsessään voi nostaa verenpaineen korkeuksiin.. heh. Ensi viikolla on myös Marttojen vauvanruokakurssi, jonne ilmoittauduin jo keväällä, kun ei ollut tietoa kaikesta tästä muuttohärdellistä, joka viime hetkille tulee...

Yksi parhaista istumakokemuksista;)
kuva: IKEA
Eilen kävimme ex tempore ostoksilla Ikeassa ja sieltä tarttui matkaan esikoiselle "pelituoli" (=nojatuoli) ja vauvanhuoneeseen TÄYDELLINEN nojatuoli rahin kanssa. Olisin voinut nukahtaa tuoliin samantien, niin ihana siinä oli istua ja mikä parasta, se oli sopiva myös miehelle. Värivaihtoehtoja oli vain tylsä harmaa ja kaunis sininen. Päädyimme lopulta tiukkojen neuvottelujen jälkeen (mielestäni rumaan) harmaaseen, koska se kangas oli myös vesipestävä. Roudasimme tilaihmeautollamme ostokset suoraan uuteen kotiin odottamaan meitä!

Eilen jalkani olivat hieman turvoksissa, ensimmäistä kertaa tämän raskauden aikana. Bongasin netistä seuraavanlaisen säännön: “Älä seiso, jos voit istua. Älä istu, jos voit maata.” Sopii minulle - kaiken härdellin keskelläkin voi välillä nostaa jalat kattoa kohti;) .. ja pitää muistaa juoda paljon!

Nyt peukut pystyyn, että vauva pysyy lähtökuopissa, mutta turvallisesti yksiössään vielä seuraavat kolme, neljä viikkoa!

... ja esikolta on toinenkin hammas irtoamassa. Elämme siis jännittäviä aikoja;)

perjantai 17. elokuuta 2012

Uusia alkuja

Tämä viikko on ollut täynnä uusia alkuja.

Esikoinen aloitti tiistaina esikoulussa. Poika pujahti joukkoon saman tien, kun paikalla oli jo kaksi päiväkodista tuttua poikaa, jotka ovat samassa ryhmässä.Siinä sitten äiti sai jutella kielikylvyssä (på svenska) eskaritätien kanssa rauhassa ja täytellä lomakkeita.Iltapäivällä esikoinen raportoi, että päivä oli sujunut hienosti ja ruoka (makaroonilaatikko) oli ollut niiiiiiiin hyvää, että sitä oli pitänyt syödä kaksi annosta (!)! Se on jo aika hyvä saldo se!

Seuraavana aamuna aloitimme koulubussikuvion harjoittelun, sillä esikoinen matkaa peruskorjauksessa olevan esikoulunsa pihalta bussikyydillä aamuisin kauempana sijaitsevan koulun tiloihin.Kaveri odotti Lego Duplon tyyppistä keltaista koulubussia, mutta onneksi kyyti kelpasi, vaikka bussi paljastuikin "tavalliseksi" Westendin linjan bussiksi;)

Keskiviikkoiltana kolmatta viikkoa heilunut ensimmäinen maitohammaskin vihdoin irtosi! Torstaiaamuna hammaskeiju oli kuuliaisesti tuonut 2€ tyynyn alle. Raha päätyi hetken ihailun jälkeen säästöpossuun*taputuksia*! Pitänee alkaa pitää pientä kolikkovarastoa kotona, ettei hammaskeiju petä jatkossakaan!

Viikko on kulunut hurjaa vauhtia! Vanhempien mieltä on lämmittänyt se, kun poika on vilpittömästi todennut päivän päätteeksi, että "kyllä se mårtensbro on hyvä koulu"! Voimme vain toivoa, että kaikki sujuu jatkossakin yhtä hyvin;)

Tänään, perjantaina, haimme heti aamukahdeksalta uuden (väliaikais)kotimme avaimet huoltoyhtiöltä, oli minun viimeinen työpäiväni ja kävimme porukalla katsastamassa uuden kotimme (aiheesta uusi koti ja muutto tulee takuuvarmasti tekstiä, joten säästän sen myöhemmäksi). Ylläoleva kuva ei tee oikeutta työkavereilta saamalleni upealle kukkakimpulle! KIITOS muistamisesta;)

tiistai 14. elokuuta 2012

Jokainen tie on koulutie

Tänään rakas esikoisemme aloittaa esikoulun! Elämme siis jännittäviä aikoja, niin itse koulunaloittaja kuin me vanhemmatkin;) Vastahan tuo nyytti kärrättiin Naistenklinikalta kotiin ja nyt jo aloittaa esikoulussa?

Niin se vain on, että lasten kasvamisesta sitä huomaa omankin ikääntymisensä, vai mitä?

Kuinka ensimmäiseen eskaripäivään tulisi valmistautua? Reppu [x], penaali [x]? Viedäänkö eskariin sisäkengät? Saako sieltä kirjoja niinkuin koulusta? Koska olemme noviisivanhempia, päätimme varustaa esikon päiväkotivarustuksella (sisäkengät, varavaatteet, jne.) ja repulla ja penaalilla. Yhdistelmäratkaisu, siis. Eiköhän huomenna tule lisäinfoa siitä, mitä tuleman pitää.

Muistattehan: jokainen tie on koulutie!

Muutosmyönteisyyttä kerrakseen
Väliaikaisasuntomme on vahvistunut ja muutto on parin viikon päästä. Tarkistin erikseen kaupungilta, että esikon ei tarvitse vaihtaa eskaria väliaikaisasunnon vuoksi vaan hän voi mennä paikkaan jossa on jo käynyt tutustumassa ja jonne tulee tuttuja päiväkodistakin. Matkaa väliaikaiskodista kertyy enemmän, mutta kuljetan poikaa mielelläni pidemmän matkan, sillä pienen miehen elämään on tulossa riittävästi muutoksia seuraavan kuukauden aikana: eskari, uusi koti, pikkuveli...

Nyt tämän mamman on vain pysyttävä yhtenä kappaleena seuraavat viikot, jotta saadaan hoidettua muutto kunnialla ja perustettua uusi pesä;)

Julkaisuvapaa kuva: liikenneturva.fi, Pekka Vartiainen

sunnuntai 12. elokuuta 2012

35. raskausviikko starttaa

Pojun paino: 2300 g, pituus päästä peppuun (CRL): 30 cm ja koko pituus: 41 cm.
Tämän viikon alussa sikiö on 32 viikkoa vanha. Se ei enää kellu lapsivedessä vaan lepäilee kohdussa. Silmät avautuvat kun sikiö on hereillä ja sulkeutuvat kun se nukkuu.

Vauvan silmien väri on tavallisesti sininen, riippumatta siitä, mikä tulee olemaan niiden lopullinen väri, koska silmien pigmentointi ei ole vielä valmis. Silmien värin kehittyminen vaatii, että silmä altistuu valolle. Vasta kun lapsi lähestyy toista ikävuottaan, on silmien väri yleensä kehittynyt lopulliseksi.

Sormien kynnet ovat nyt niin pitkät, että sikiö voi raapia itseään.

Ensimmäinen Syysmammojen vauva jo maailmassa!
Olen seuraillut paria odottajien ryhmää facebookissa sekä vau.fi -sivustolla. Syysmammat 2012-ryhmän (eli laskettuaika syyskuussa) ensimmäinen vauva on jo syntynyt! Perjantaina 10.8. yhden ryhmäläisen synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen vuoksi ja pieni suloinen, terve, tyttö tuli maailmaan. HURJAA!

Fast and Furious
Itsellä seuraavat 2-3 viikkoa ovat aikamoista haipakkaa. Ensi viikoksi palaan vielä kesälaitumilta töihin viikoksi ja esikoinen aloittaa eskarissa. Äitiysloma alkaa 20.8. ja toivon, että pääsemme pikkuhiljaa siivoilemaan uutta (väliaikaista) kotiamme ja tekemään muuttojärjestelyjä, jotta kaikki saataisiin valmiiksi ennen uuden tulokkaan putkahtamista elämäämme.

Onneksi asuntoasiat NÄYTTÄVÄT nyt järjestyvän toivomallamme tavalla. Toivottavasti syksyn marssijärjestys toteutuu "projektisuunnitelman" mukaisesti! Joustovaraa ei suuntaan eikä toiseen ole paljoakaan;// Muuton jälkeen olisi sitten pari viikkoa "seesteistä" aikaa... lepoa... lukemista.. rentoutumista... (NOT;)

Pysythän siis masuasukkini vielä yksiössäsi seuraavat viikot, joohan!!

H-hetki lähenee
Ensimmäisen "syysvauvan" syntymä konkretisoi ja toi edessä häämöttävän synnytyksen "iholle". Kuinka sattuikaan, Vau.fi -sivustolla on juuri julkaistu juttu  "Näin lapsi syntyy", jossa mm. synnytysvideo youtubesta (ei heikkohermoisille;). Katsoin videon ja mieleeni tulvivat muistot ensimmäisestä koitoksesta.

Toivon, että saan kivunlievitystä (riittävästi;), että se toimii (aikuisten oikeasti) ja että ponnistusvaihe ei pitkity. Siinä odotukseni ja toiveeni pähkinänkuoressa - ainakin tällä hetkellä! Onhan toki paljon asioita, joita voisi toivelistalleen laittaa, mutta if all else fails -tyyppiseen tilanteeseen joudutaan, nuo kolme asiaa ovat ne, jotka pitävät minut järjissäni! Olisi myös hienoa, mikäli tällä kertaa ei tarvitsisi kärvistellä kolmea vuorokautta käynnistyksessä vaan homma etenisi vähän nopeammin!

perjantai 10. elokuuta 2012

Kesämuistoja, osa II

Jatkukoon näin ilmojen viilenemisen kunniaksi kesämuistelot;) Eli, tässä tulee osa II:

Tampereelta jatkoimme matkaa mummolaan, Laukaaseen, kahdeksi yöksi. Tänä kesänä Jyväskylän seutu on loistanut ainakin (ainoastaan?) sadetilastojen kärjessä ja vuoronperään pääsimmekin nauttimaan helteestä ja rankkasateista. Tällä pit stopilla saimme kivasti jaksotettua muuten pitkää ajomatkaa pääkaupunkiseudulta Vuokattiin.

Perjantaiaamuna pakkasimme taas itsemme autoon ja matka Vuokattiin alkoi. Lähdimme matkaan rennoin mielin ja etukäteen jo mietimme, että pysähdymme, mikäli siltä tuntuu, emmekä vain kiirehdi eteenpäin. Pysähdyimme Kuopiossa lounaalla, perus-Rosso-meiningillä ja jatkoimme tyytyväisinä matkaa. Pysähtyessämme kahvittelemaan Iisalmessa tutkailimme myös paikallista karttaa ja päätimme tehdä vähän pidemmän ex-tempore pysähdyksen ja etsiä kartalla mainitun liikennepuiston. Siitä jo hehkutinkin aiemmassa postauksessa, eli ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka lapsiperheille, jos niillä main liikkuu!

Automatkat taittuivat esikon kanssa oikein mukavasti, kuten aina. PSP ja pari kirjaa riittivät hyvin viihdykkeiksi, välillä arvuuteltiin seuraavan vastaantulevan auton väriä, tai leikittiin jotain muuta "leikkiä". Jostain syystä nuoren herran lempibiisi oli Chisun Baden Baden;)


Kuunnellessamme Jenni Vartiaista hän ensimmäistä kertaa kysyi miksi joku haluaa kuolla..? *HUI* Kavahdimme tätä keskustelua miehen kanssa ja hiljaisesta sopimuksesta Jennin cd ei soinut loppumatkalla;(

Vuokatti
Alkuillasta pääsimme määränpäähämme Vuokattiin ja Katinkultaan. Meillä oli viikoksi varattuna sieltä 56m2 loma-asunto paritalossa, parin minuutin kävelymatkan päässä Katinkullan kylpylästä, golf-kentältä ja uimarannalta. Loma-asunnon hintaan kuului pari polkupyörää joilla oli kätevä liikkua alueella sekä kylpylärannekkeet neljälle koko viikoksi.
















Viikon aikana kävelimme paljon, kävimme mm. Sotkamossa (emme taaskaan pesäpallomatsissa, vaikka Itä-Länsi -ottelut olivat meneillään) ja Kajaanissa, söimme paljon jäätelöä, grillasimme joka päivä, nautimme kylpylästä päivittäin ja esikko toteutti itseään alueen leikkipuistoissa. Kärähdimme myös auringossa, kun emme riittävän nopsaan laittaneet riittävästi suojakertoimia ja mies sai (taas) allergisen reaktion (?) kloorivedestä.

Kaiken tämän jälkeen, summa summarum, yksinkertaisesti sanottuna, otimme viikon verran iisisti! Ei aikatauluja eikä pakkopullaa, vain rentoutumista ja kivaa yhdessäoloa;)

tiistai 7. elokuuta 2012

Särkänniemeen, Särkänniemeen;)

Aika vierähtää niiiiiiin kovin nopsaan, enkä ole saanut postattua lupaamiani kuvia ja kertomuksia kesäreissuistamme. Puolustuksekseni sanottakoon, että olemme tien päältä kotiin palattuamme keskittyneet uuden kodin etsimiseen ja autojen koeajoon - niistäkin saa kokopäiväisen työn, uskokaa pois!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.. Tässä tulee Kesäreissu, osa 1: Särkänniemi;)

Särkänniemen elämyspuisto on ollut joka kesäinen kohde viimeiset kolme vuotta: hotelliyöpyminen + rannekkeet ja menox. Niin teimme tänäkin vuonna, tosin minä en hommannut etukäteen ranneketta, kun ajattelin, että en kuitenkaan mahdu mihinkään laitteeseen;) toim.huom. olen perheemme hurjapää, joka rakastaa kaikkia kovaa ja korkealta meneviä kieputtimia;) ehkä ensi kesänä! Sitäpä vain en huomioinut, että Särkänniemeen päästäkseen on ostettava kuitenkin 10€ aluelippu, jota ei voinut ostaa hotellista etukäteen. Nooooh, siitäpä sitten jäin jonottelemaan tämän jonon hännille, kun miesväki suunnisti alueelle:
Jono alueelle 18.7. noin 20 minuuttia elämyspuiston avautumisen jälkeen!  
Eli, suosittelen lämpimästi hommaamaan aina kun mahdollista KAIKKI tarvittavat liput etukäteen - kaikille perheenjäsenille,) Jonotussysteemi oli jotenkin toimimaton, verrattuna esim. Linnanmäkeen. Kuvassa näkyvän katoksen alla oli useita lippupisteitä, mutta huomasimme niiden ammottavan asiakkaista tyhjinä kävellessämme lipunmyynnin ohi miesväen haettua minullekin lipun sisäpuolelta... (fiksut miehet pelastivat tilanteen eli en siis joutunutkaan jonottamaan!)

Angry Birds Land
Suurin odotusarvo kohdistui ehdottomasti Angry Birds Landiin, jota esikoinen oli odottanut kuin kuuta nousevaa jo piiiiiiitkääääään..;)
kuva: sarkanniemi.fi
Angry Birds Landistä löytyy kaksi uutta laitetta: Majakka sekä Angry Birds Ride. Angry Birds Ride sopii koko perheelle ja laitteen vaunut ovat pelistä tuttuja punaisia lintuja. Linnut pompsahtelevat yllättävästi ja laite sopii myös perheen pienimmille.
Hurjempi tuttavuus on Majakka joka nousee korkealle Särkänniemen yläpuolelle. Maisemat ovatkin huikeat joka suuntaan. Vaunun pomputus tuntuu hauskasti vatsanpohjassa!


Ehdoton suosikki löytyi alueen keskeltä: Lappset Group Oy:n rakentama Angry Birds Seikkailurata (ilmainen!). Esikko olisi voinut viettää siellä koko päivän! Se todellakin osui ja upposi! Sieltä löytyi tunneleita, portaita, liukumäkiä ja salaisia kulkureittejä joka suuntaan. Kaikkea, mitä 5-v. voi vain toivoa!
'

Mielestäni osa seikkailuradasta on hurja ja liian vaikea pienille, mutta yli 4v. saavat siitä jo paljon irti! Mieheni mm. todisti sitä, kun joku pieni tyttö oli pudota mätkähtänyt noin 1.5 metristä alas (olisin saanut p..kahalvauksen, jos olisin tuon nähnyt), hetken istunut paikoillaan ja sitten jatkanut juoksemista ja kiipeilyä.. Alueen alusta on urheilukentiltäkin tuttua pehmeää materiaalia (?), mutta kyllä tuollainen pudotus nyt varmaan on jossain tuntunut? Me yritimme maasta käsin seurata ja pysyä korkealla tunneleissa seikkailevan pojanviikarin perässä välttyäksemme päivystyskeikalta!

Lisäksi alueelta löytyi tietenkin Angry Birds Shop josta löytyi kaikkea mahdollista ja mahdotonta pehmoista karkkeihin ja limsoista eväslaatikoihin - kovaan hintaan. Mukaan tarttui Angry Birds Land Särkänniemi t-paita.

Perinteisistä huvipuistolaitteista esikko ei tänä vuonna oikein jaksanut jostain syystä innostua. Pari pikkulasten laitetta nousi kuitenkin suosikeiksi:

Kävimme myös Delfinaariossa ja lasten eläintarhassa (jossa myöskin seikkailurata oli paras juttu, eivät suinkaan eläimet..). Pojat kävivät rannekkeillaan myös akvaariossa sekä planetaariossa. Näsinneulassa kävimme porukalla ihailemassa maisemia.





sunnuntai 5. elokuuta 2012

34. raskausviikko alkakoon!


Tänään raskaus on kestänyt 33 viikkoa ja laskettuun aikaan on jäljellä 7 viikkoa.

Pojun paino: 2100 g. Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 29 cm ja koko pituus: 39 cm.

Tämän viikon alussa sikiö on 31 viikkoa vanha. Sillä on nyt vähemmän tilaa kohdussa, eikä se pysty liikkumaan yhtä vapaasti kuin aikaisemmin. Kukaan ei tiedä, mitä sikiö ajattelee tai mistä se näkee unta. Mutta nyt sikiö kokee unen REM-vaiheen (Rapid Eye Movement), jonka yleisesti katsotaan olevan edellytys unien näkemiselle. Sikiön pupillit alkavat reagoida valoon.

Aaaah, ihanuutta! ... NOT;) Närästys on toistaiseksi onneksi ainoa vaiva, joka on pysynyt sitkeästi matkassa. Kuumilla keleillä on tullut juotua jonkun verran kuplivaa; limsaa, vichyä, jne. mutta heti kun malttaa niitä vähentää, niin närästyskin helpottaa. Tulisi vaan nyt vähän viileämmät kelit! Suomalainen ei ole koskaan tyytyväinen, satoi tai paistoi?

Neuvola rv33

Viime viikolla oli pitkästä aikaa neuvola! Hemoglobiini oli hieman laskussa, ei hälyttävästi, mutta kuitenkin sovimme, että alan ottaa rautatabletteja joka toinen ilta. Neuvolatäti arveli, että vauva on kääntynyt pää alaspäin, koska syke löytyi navan alapuolelta, mutta 100% varmuutta ei ole. Ainoa pienoinen huolenaihe on minun painoni, joka jatkaa mahtavaa nousukulkuaan. Sen osalta pitäisi siirtyä sanoista tekoihin, eli painonhillintää loppuajaksi! Tuntuu, että se on helpommin sanottu kuin tehty!?!?!

Seuraava neuvola on 2 vkon kuluttua, neuvolalääkäri 3 vkon kuluttua ja siitä viikon päästä taas neuvola. Nyt nämä käynnit alkavat tihentyä - jännää...!!

Vielä on lomaa jäljellä

Kesälomaa on vielä viikko jäljellä, sitten viikoksi töihin ja 20.8.2012 alkaa mammaloma!  Kyllä sitä jo odottaakin, varsinkin, kun haluaisin kovasti ehtiä laittamaan uutta kotia...Toivottavasti asuntoasiat vahvistuvat ensi viikon alkupuolella, niin pääsemme tekemään muuttojärjestelyjä!

Työviikollani alkaa myös esikoisen esikoulu. Mitenköhän saan aikataulut kyydityksineen toimimaan? No, onneksi sitä iloa on vain yksi viikko!

Tänään olen siivonnut pari keittiön laatikostoa ja kyllä on ollut tuskaa, vaikka mistään raskaasta hommasta ei olekaan ollut kyse. Nuo laatikot ovat olleet lähinnä täynnä erinäistä paperiroinaa, joka työnnetään vieraiden tullessa käymään pois silmistä. No, löytyi sieltä paljon muutakin, mutta tuulettimesta huolimatta alkoi kuumuus ahdistaa!! Nyt kun saisi pidettyä yllä sellaista pari kaappia/laatikkoa per päivä perkaamista, niin muuttoon mennessä olemme aika hyvässä kuosissa.

Peukut pystyssä uuden asunnon järjestymisen suhteen!!!!

torstai 2. elokuuta 2012

Lukija-arvonnan voittaja on löytynyt!

Lukija-arvonnassa true random number generator suosi Viivi66:sta!

Lämmin kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja onnea voittajalle;)

Palkinnoksi voittajalle lähtee Sanna Mämmin (elämäntaidonvalmentaja, toimittaja ja kirjailija) Ystäväkirja - Kaikki mitä ystäväni haluavat kertoa minusta, Sannan omistuskirjoituksella!


Syksyllä tulossa uusia arvontoja. Aiheet ja palkinnot pysykööt vielä salaisuutena. Stay tuned!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Luopumisia ja uuteen totuttelua

Eilen kirjoitimme kauppakirjat ja olemme virallisesti asunnottomia (ja asuntolainattomia - JEE!)! Kuusi ja puoli vuotta vierähti tässä ihanassa pikkukodissa. Tämä on ainoa koti, jonka esikoisemme tuntee.

Nyt onkin meneillään kiivas asunnon metsästys. Vielä reilu kuukausi sitten vuokra-asuntotilanne näytti hyvin lupaavalta, mutta nyt syksyä kohti asuntoja ei olekaan tarjolla vaikka päällään seisoisi! Yllätyksekseni myös isot vuokra-asunnot (4h ja isommat) ovat kiven alla.

Yksistään eilen kävimme miehen kanssa katsomassa kolmea myynnissä olevaa asuntoa sekä vietimme pari tuntia autokaupassa (autokin menee uusiksi!). Tällä viikolla olemme käyneet katsomassa paria "pommia", jotka paperilla näyttivät hyviltä, mutta asuntonäytössä ikävä kyllä joutui ennemmin keskittymään siihen, saako jalkojaan irti lattiasta ja miten ikinä asunnon saisi asuttavaan kuntoon. En ole maailman siistein ihminen, tavarat "unohtuvat" käsistä niille sijoilleen ja niin edelleen, mutta p...kaista ei kotonamme koskaan ole. Ihmettelen ihmisiä, jotka eivät pidä kodeistaan lainkaan huolta?! Ovissa on reikiä ja lommoja, lattiat notkuvat, saunan lauteet ovat mustuneet (!), seinät likaiset ja suttuiset.. Myyntiä varten ei tietenkään tarvitse tehdä remonttia, mutta siivota ja siistiä kyllä voisi? Näistä "asuntojärkytyksistä" toivuttuamme totesimmekin miehen kanssa, että ei ihme, että asuntomme 50-vuotta vanhassa talossa meni kaupaksi noin kuukaudessa. Taikasieni käteen kaikki asunnonmyyjät!

HUH! Onneksi on loma, tämä käy työstä;)


Hätävara pelastuksena?
Koska sopivaa omistus- tai vuokra-asuntoa ei tunnu löytyvän näyttää pelastukseksemme koituvan vuosia sitten "kaiken varalta" hommaamamme asumisoikeusnumero. Olemmekin tällä hetkellä hyvän (=pienen) numeron ansiosta ensimmäisinä kärkkymässä 4h+k+s+p asuntoa suht' läheltä nykyistä kotiamme! PEUKUT PYSTYYN, että ajoitus yms. menee nappiin! Tuon asunnon turvin voisimme rauhoittaa syksyn, päästä elämään kiinni mukavasti uuden tulokkaan kanssa ja etsiä rauhassa omaa unelmakotia.

Asumisoikeushan toimii siten, että asukas ostaa n. 15% asunnosta ja maksaa sen jälkeen vuokraa+vastiketta (alhaisempi, kuin vastaava vuokra vapailta markkinoilta). Kun asunnosta muuttaa pois, ilmoitamme vain lähtevämme eikä meidän tarvitse huolehtia asunnon myymisestä tai tulevaisuudesta ja asumisoikeusmaksu palautetaan tilillemme (+ mahd. indeksikorotus). Eli, rahat ovat turvassa joka tapauksessa.

Memory lane
Tässä otoksia "vanhasta" kodistamme. Kyseessä siis pieni kerrostalokolmio: 3h+k+p, 64m2, vuonna 1962 rakennetussa talossa. Huomatkaa lapsiperheelle tyypilliset puhtaat ja askeettiset pinnat ja lattiat;)
Olohuone
Olohuone


2. Makuuhuone
Keittiö, avautuu olohuoneeseen
1. Makuuhuone, josta käynti parvekkeelle.
1. Makuuhuone
Wc, kylpyhuone.
Näkymä parvekkeelta.





Talo sisäpihalta.

Floorplanner-pohjakuva, ei mittakaavassa.


Vuosien varrella teimme asuntomme pohjaan vaikuttavia muutoksia, joten päivitin pohjapiirroksen tällä ilmaisohjelmalla: http://www.floorplanner.com/. Vaikka kuva ei ollutkaan mittakaavassa oli siitä apua kun annoimme asuntomme välittäjälle myyntiin (heidän ammattilaisensa päivittivät kuvan).