Kesämuistoja, osa II

Jatkukoon näin ilmojen viilenemisen kunniaksi kesämuistelot;) Eli, tässä tulee osa II:

Tampereelta jatkoimme matkaa mummolaan, Laukaaseen, kahdeksi yöksi. Tänä kesänä Jyväskylän seutu on loistanut ainakin (ainoastaan?) sadetilastojen kärjessä ja vuoronperään pääsimmekin nauttimaan helteestä ja rankkasateista. Tällä pit stopilla saimme kivasti jaksotettua muuten pitkää ajomatkaa pääkaupunkiseudulta Vuokattiin.

Perjantaiaamuna pakkasimme taas itsemme autoon ja matka Vuokattiin alkoi. Lähdimme matkaan rennoin mielin ja etukäteen jo mietimme, että pysähdymme, mikäli siltä tuntuu, emmekä vain kiirehdi eteenpäin. Pysähdyimme Kuopiossa lounaalla, perus-Rosso-meiningillä ja jatkoimme tyytyväisinä matkaa. Pysähtyessämme kahvittelemaan Iisalmessa tutkailimme myös paikallista karttaa ja päätimme tehdä vähän pidemmän ex-tempore pysähdyksen ja etsiä kartalla mainitun liikennepuiston. Siitä jo hehkutinkin aiemmassa postauksessa, eli ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka lapsiperheille, jos niillä main liikkuu!

Automatkat taittuivat esikon kanssa oikein mukavasti, kuten aina. PSP ja pari kirjaa riittivät hyvin viihdykkeiksi, välillä arvuuteltiin seuraavan vastaantulevan auton väriä, tai leikittiin jotain muuta "leikkiä". Jostain syystä nuoren herran lempibiisi oli Chisun Baden Baden;)


Kuunnellessamme Jenni Vartiaista hän ensimmäistä kertaa kysyi miksi joku haluaa kuolla..? *HUI* Kavahdimme tätä keskustelua miehen kanssa ja hiljaisesta sopimuksesta Jennin cd ei soinut loppumatkalla;(

Vuokatti
Alkuillasta pääsimme määränpäähämme Vuokattiin ja Katinkultaan. Meillä oli viikoksi varattuna sieltä 56m2 loma-asunto paritalossa, parin minuutin kävelymatkan päässä Katinkullan kylpylästä, golf-kentältä ja uimarannalta. Loma-asunnon hintaan kuului pari polkupyörää joilla oli kätevä liikkua alueella sekä kylpylärannekkeet neljälle koko viikoksi.
















Viikon aikana kävelimme paljon, kävimme mm. Sotkamossa (emme taaskaan pesäpallomatsissa, vaikka Itä-Länsi -ottelut olivat meneillään) ja Kajaanissa, söimme paljon jäätelöä, grillasimme joka päivä, nautimme kylpylästä päivittäin ja esikko toteutti itseään alueen leikkipuistoissa. Kärähdimme myös auringossa, kun emme riittävän nopsaan laittaneet riittävästi suojakertoimia ja mies sai (taas) allergisen reaktion (?) kloorivedestä.

Kaiken tämän jälkeen, summa summarum, yksinkertaisesti sanottuna, otimme viikon verran iisisti! Ei aikatauluja eikä pakkopullaa, vain rentoutumista ja kivaa yhdessäoloa;)

Kommentit

Suositut tekstit