sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

5kk ruokailukokemuksia

Kirjoitin jo parisen viikkoa sitten siitä, miten odotamme juniorin pääsyä ruokapöydän ääreen. Eritoten mies on asiasta innoissaan, sillä pitkänä (ja selkävaivaisena) ihmisenä hänen on vaikea toimia lattianrajassa.
Isoveli luovuttaa tuolin pikkuveljen käyttöön! Huom! Lemppari-bataattia suupielessä..;)
Päivitin esikoisen tuolin vauvasetillä (korotettu selkänoja ja pienempi turvakaari) sekä Playtray:n tarjottimella. Olemme nyt tehneet lyhyitä koeistumisia tuolissa, mutta mielestäni W ei ole vielä valmis istumaan siinä ruokailujen pituisia aikoja. 

Sitterissäkin W on tottunut siihen, että on lelukaarta ja vaikka mitä, joten tarjotin saa aluksi toimia huvikeskuksena;) Kunhan ruokailutkin tehdään pöydän ääressä, aloitamme myös sormiruokailun ja tarjottimella saa rauhassa läträtä, mitä sitten käsiinsä saakin.. 

Hei hulinaa! 5kk ruokailu
Viiden kuukauden tultua täyteen otimme ruokavalioon mukaan lihat. Koin lihan keittämisen jotenkin "vaikeaksi" ja menin siitä mistä aita on matalin, eli ostin soseet kaupasta. Aluksi kaikki sujui mainiosti, ruoka maistui. Reilun viikon päästä alkoi ruokaa jäämään lautaselle enemmän ja enemmän ja poika tankkaamaan maitoa.. Kunnes oltiin siinä pisteessä, että makeatkaan soseet eivät kelvanneet ja pojalle kelpasi vain maito - ympäri vuorokauden;(( Meillä siis oli nukuttu jo taas sairastelunkin jälkeen täysiä öitä...

Pari yötä poika söi parin tunnin välein ja huusi vatsavaivojaan (suuret määrät maitoa).. Väsyneenä kun ei ajatus oikein juokse, niin vasta siinä vaiheessa tajusin kuvion ja lisäsin kaupan soseiden joukkoon omatekemää bataattia. Johan alkoi ruoka maistumaan!! Eli taas oli yksinkertaisesti kyse ruoan rakenteesta. Jätän soseen suht' paksuksi, mutta kaupan 4-6kk soseet ovat todella löysiä. Siitä homma on näköjään kiinni..

Rohkaistuin myös lihasoseen valmistuksen osalta ja ostin kaupasta reilun 700g:n kalkkunafileen jonka valmistin soseeksi. Lohkoin fileen, keitin palaset ja soseutin keitinvedessä sauvasekoittimella. Olin yllättynyt, että halpis sauvasekoittimemme onnistui tehtävässä;) Sitten jäähdytin ja pakastin 3rkl kalkkunanlihasosetta/minigrip-pussi.

Onnistuneesta keitto-operaatiosta innostuneena ostin myös jääpalakuutiomuotteja, joita käytän jatkossa liha- ja kalasoseiden pakastamiseen. Yhdistelen niitä sitten eri kasvissoseiden kanssa. Toivottavasti menu kelpaa nuorelle herralle;)

Tässä pari helppoa reseptiä!

Keitetty kala, 5-10 vauvan annosta
100g ruodotonta ja nahatonta kalafilettä (lohta, siikaa, ahventa, kuhaa tai esim. pakasteseitiä)
vettä

1. Leikkaa kala reiluiksi paloiksi ja varmista ettei kalassa ole ruotoja. Laita vesi kiehumaan.
2. Lisää kalapalat hiljalleen kiehuvaan veteen ja keitä kalaa 1-2 minuuttia miedolla lämmöllä. Kala on kypsää kun väri muuttuu läpikuultamattomaksi.
3. Kaada keitinvesi pois, jätä kuitenkin tilkka vettä kattilan pohjalle, se helpottaa kalan soseuttamista.
3. Soseuta kala sauvasekoittimella tai haarukalla.

Vinkki! Kalaa voi kypsentää myös höyrykattilassa tai mikroaaltouunissa.

Keitetty liha, 5-10 vauvan annosta
100g luutonta lihaa (broileri, nauta, sika)
vettä

1. Leikkaa liha pieniksi paloiksi. Laita vesi kiehumaan.
2. Lisää lihapalat kiehuvaan veteen ja keitä lihaa n. 10 minuuttia miedolla lämmöllä, riippuen lihan laadusta ja palojen koosta.
3. Kaada keitinvesi pois, jätä kuitenkin tilkka vettä kattilan pohjalle, se helpottaa lihan soseuttamista.
4. Soseuta liha sauvasekoittimella.

Vinkki! Jauheliha on helposti kypsyvää eikä sitä tarvitse erikseen soseuttaa, vaan sen voi sekoittaa helposti kasvissoseen joukkoon.

Broileri-kasvissose (alk. 5-6kk) 2-3 lasten annosta
50g kuutioitua luutonta ja nahatonta broileria
1 porkkana
Pieni pala kuorittua kesäkurpitsaa
2 pientä perunaa
75g kukkakaalia
2dl vettä
1dl äidinmaitoa tai korviketta

1. Pese, kuori ja paloittele porkkana, perunat ja kesäkurpitsa. Huuhtele ja paloittele kukkakaali.
2. Kiehauta suolaamaton vesi ja lisää ensin broilerikuutiot. Anna kiehua kannen alla 5 minuuttia.
3. Lisää sen jälkeen muut ainekset ja keitä pehmeiksi.
4. Soseuta ainekset keitinliemeen.
5. Lisää maito juuri ennen tarjoilua, kunnes soseen koostumus on sopiva.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja? Kokemuksia? Puolesta? Vastaan?