Juhannus 2012, osa I

Ihanaa juhannusta kaikille!

Tänään voi aidosti todeta, että ilma on kuin morsian;) Keli on ollut aivan UPEA!!

Olemme viettäneet päivän chillaillen kotosalla, koko perheen voimin puistossa ja kävelyllä nautiskellen ihanasta tuulenvireestä ja auringonpaisteesta jäätelön kera.


Puistossa oli lisäksemme yksi perhe! Myöhemmin jäätelöreissulta palatessamme kävelimme uudestaan puiston läpi ja silloin sinne ilmestyi toinen perhe piknikille. 



Koskaan en ole nähnyt asukaspuistoamme noin autiona.. No, mahtuipahan peuhaamaan ja nauttimaan!

Juhannusjuhla kaupungissa
Illalla kävimme tutustumassa Talin Siirtolapuutarhan perinteiseen Juhannusjuhlaan. Se on kylätapahtuma, jota on järjestetty jo vuosia. Rouva jolta ostin arpoja kertoi olevansa siinä hommassa jo 14:sta kertaa! Ostamistamme kolmesta arvasta muuten kaksi voitti, eli hyvin meni;) Juhlissa oli myytävänä kahvia & pullaa, vohveleita, hattaraa, lettuja ja makkaraa. Sen lisäksi oli olutteltta, tikanheittokisaa, hevosajelua ja pieni tanssilava jolla bändi soitti tanssimusiikkia. Teltta-alue oli kapea ja pitkä ja rajoittui molemmin puolin puihin ja pensaisiin, joten siitä ei saanut järkevää kuvaa. Alla makkarateltan kupeesta otettu otos, joka ei tee oikeutta tapahtumalle!


Tunnelma oli jotenkin välitön ja hauska! Alkuillasta siellä käydessämme paikalla oli vain pari porukkaa, joilla oli alkoholia matkassa, muuten porukka oli oikein siivoa ja suuri osa lapsiperheitä. Viereinen golfkenttä alkoi iltaa kohden täyttyä sinne "leiriytyvistä" porukoista. Koska menimme vain piipahtamaan emme jääneet odottamaan kokon (alla olevassa kuvassa kokko näkyy kauempana niityllä) sytyttämistä, joka olisi ollut klo 22.


Jos olemme ensi vuonna kaupungissa juhannusaattona, niin sitten varaudumme oman piknik-peiton ja rekvisiitan kanssa noihin juhliin. Sinne voisi mennä vaikka isommallakin porukalla viettämään hauskaa iltaa!

Kommentit

Suositut tekstit