sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

26. raskausviikko


Raskaus on nyt kestänyt 25 viikkoa ja laskettuun aikaan on 15 viikkoa.

"Pojun" paino: 800 g, pituus päästä peppun (CRL): 22 cm, koko pituus: 30 cm.
Tämän viikon alussa sikiö on 23 viikkoa vanha. Silmäripset ilmestyvät luomiin tällä viikolla ja silmät alkavat pian räpytellä. Aivot kasvavat edelleen nopeasti ja pitempiä hiuksia alkaa kasvaa päähän. Sikiö näyttää sopusuhtaiselta pieneltä minivauvalta.


Ennenaikaisesti syntyvällä lapsella on jo suuret mahdollisuudet selviytyä, jos se syntyy nyt ja kaikki apukeinot otetaan käyttöön. Mahdollisuus turvalliseen synnytykseen kasvaa jokaisena päivänä, jonka sikiö on kohdussa.

Kulunut viikko on ollut aikamoista hurlumheitä! Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä esikoinen alkoi oksentaa ja sitä jatkui maanantai-iltapäivään saakka. Olin pojan kanssa maanantain kotona mutta odotin koko viikon kauhulla sitä, jos oksennustauti iskee seuraavana minuun. Perjantaina lähdin töistä kesken päivän pois, koska aamupalan ja kahvin jälkeen kiersi varsassa niin, että en uskaltanut ottaa riskiä, että vatsatauti alkaisi työpaikalla. Lepäilin ja nieleskelin koko perjantain, mutta tauti ei sitten iskenytkään päälle! HUH, helpotus! Toistaiseksi olemme molemmat miehen kanssa terveen kirjoissa.

Asuntomarkkinoilla jänskättää
Olemme myös eläneet jännittäviä hetkiä asuntoasioiden osalta. Keskiviikkona välittäjä kävi valokuvaajan kanssa kuvaamassa kotimme ja kyllä ammattilaisen otokset ovatkin todella hienot!! Sen lisäksi asuntomme on tullut välitysfirman sivuille, Oikotielle, Etuoveen ja Jokakotiin sekä sunnuntain Hesariin näkyville. Huomenna, maanantaina, on ensimmäinen näyttö! Tämä on todella jännittävää;) Keskimääräiset myyntiajat ovat tällä hetkellä n. 58 vrk, mutta mistä sitä koskaan tietää... Nyt haaste onkin se, miten pitää kotimme edustuskelposena näyttöjä ja mahdollisia lisänäyttöjä varten? Meillä kun on tavaraa joka paikassa...

Peukut pystyyn kaikki!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja? Kokemuksia? Puolesta? Vastaan?