Yksi aikakausi lähenee loppuaan

Tänään vietimme esikoisemme päiväkodin kevätjuhlaa - viimeistä laatuaan. Nyt siis yksi aikakausi pienen miehen elämässä on päättymässä ja siirtyminen esikouluun häämöttää.

Tämä kevätjuhla oli jo viides laatuaan, sillä esikoisemme aloitti päiväkodissa 1-vuotiaana. Hoitajatkin olivat haikeita, sillä taas ryhmä pieniä tyttöjä ja poikia on siirtymässä ison askeleen eteenpäin. Päiväkodissamme ei ole hoitajien osalta ollut suurta vaihtuvuutta, joten samat hoitotädit ovat kulkeneet kanssamme samaa matkaa jo pitkän tovin.

Päiväkodissa on kaksi 1-3 -vuotiaiden ryhmää ja kaksi 4-6 -vuotiaiden ryhmää.
Eskari siirtyi lähikoulun yhteyteen pari vuotta sitten.

Ohjelma oli "perinteisen" kaavan mukainen. Lapset lauloivat ja leikkivät, eikä siinä paljon kyyneleen vierähtämistä poskelle voinut estää... Pienet olivat niin suloisia ja reippaita ja mielessä tietysti vilisi vuosien varrelta muistoja erilaisista kommelluksista päiväkodissa.

Yhteislaulun jälkeen kaikki syksyllä esikoulun aloittavat saivat diplomin ja kukan.

Poikani oli erityisen mielissään siitä, että hän sai SINISEN kukan.

Ohjelman jälkeen siirryttiin grillaamaan ja nauttimaan vanhempainyhdistyksen tarjoamasta salaattipöydästä.

Kuten vanhempi mieskollegani tänään töissä totesi: "Aikaisemmin minusta tuntui, että aika jaksottui maanantaista perjantaihin, mutta nyt se jaksottuu keväästä syksyyn." Kyllä, aika menee siivillä! Taaksepäin voi hämärästi muistella millaista elämä oli ennen lasta, miten elämä muuttui vauvan myötä ja taas, kun palasin äitiyslomalta takaisin töihin. Eteenpäin seuraavan kuuden vuoden ajatteleminen tuntuu liki mahdottomalta. Esikoinen on silloin lähes 12-vuotias, tulokas täyttämässä 6-vuotta ja me vanhemmat, no ei edes mietitä niitä numeroita;)